Icopalin omistaman Rovakate Oy:n liiketoiminta uudelle omistajalle

30.12.2011

Icopal-konserniin kuuluva Rovakate Oy on myynyt sen julkisivu-urakointiliiketoiminnan MBO-kaupalla yksikön toimivan johdon perustamalle RKC Construction Oy:lle. Kauppa noudattaa Icopal-konsernin strategiaa keskittyä katto- ja vedeneritysmateriaalien valmistamiseen ja –urakointiin. Oulussa toimivan julkisivu-urakointiyksikön liikevaihto vuonna 2010 oli 6 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 30 henkilöä. Rovakate Oy:n henkilökunta siirtyy RKC Construction Oy:n palvelukseen.

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Harri Vuoritsalo, Icopal Oy, puh 020 7436 201
toimitusjohtaja Petri Mahanen, RKC Construction Oy, puh. 0400 209 182


Icopal Oy kuuluu kansainväliseen Icopal-konserniin, joka on Euroopan johtava kate- ja vedeneristysmateriaalien valmistaja sekä kattourakoinnin markkinajohtaja Pohjoismaissa. Olemme vakavarainen ja voimakkaasti kehittyvä rakennusalan yritys, jolla on rakennustarvikekauppaa ja vientiä palveleva myyntiorganisaatio sekä kaksi urakoinnista vastaavaa yhtiötä. Icopal Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1931 lähtien. Työntekijöitä Icopalissa on noin 400 ja liikevaihtomme oli 66 miljoonaa euroa vuonna 2010. Icopal Oy:n Suomen pääkonttori sekä kateainetehdas sijaitsevat Espoon Juvanmalmilla.