Icopal Katto Oy:lle miljoonaurakka Pasilan Triplaan

9.11.2017

TriplaPäiväkuva550
Havainnekuva Pasilan Triplasta luoteesta päin kuvattuna. Kolmannes katoista on suunniteltu viherkatoiksi.

 

Icopal Katto Oy on solminut rakennusyhtiö YIT:n kanssa sopimuksen vedeneristysurakoista Helsingin Pasilaan rakentuvaan keskustakortteli Triplaan. Sopimus on arvoltaan arviolta kaksi miljoonaa euroa ja se kattaa muun muassa kattojen ja pihakansien eristyksiä yhteensä noin 40 000 neliön alalta. Vedeneristysurakka on alkanut lokakuussa 2017 ja sen on määrä valmistua kevään ja kesän aikana vuonna 2019.

Nyt solmittu sopimus on Icopal Katto Oy:n historian suurimpia. – Tripla on meille merkittävä kohde, jossa pääsemme tekemään monipuolisesti erityyppisiä pihakansia ja kattoja, kertoo aluepäällikkö Mika Karsikas Icopal Katto Oy:stä.  – Olemme aloittaneet nyt lokakuussa pihakansien vedeneristyksillä. Myöhemmin teemme lisäksi erilaisia kattojen eristyksiä, muun muassa viherkattoja.

Keski-Pasilasta on Triplan myötä tulossa uusi kaupunkikeskus Helsinkiin. Yhteensä alueelle on tulossa rakennusalaa yli 180 000 kerrosneliömetriä. Pasilan keskustakorttelissa Triplassa tulevat toimimaan kauppakeskus, uusi Pasilan asema sekä joukkoliikenneasema, pysäköintilaitos, toimistoja ja hotelli. Tripla valmistuu vaiheittain vuosina 2019 – 2020.  

Merkittävä osa Keski-Pasilan uusista katoista viherkeitaiksi

Triplan kattopinta-alasta noin kolmasosa tulee olemaan puistoaluetta viherkattoineen. – Alueelle tulee korkeita rakennuksia, joista on näkymät myös alemmille katoille ja pihakansille, kertoo YIT Triplan hankintapäällikkö Ulla Judström.  – Tällaisessa ympäristössä viherkatot toimivat myös julkisivuina ja viherkatot tekevät silloin kaupunkiympäristöstä viihtyisämmän. Viherkatot tulevat näkymään myös kauppakeskuksen asiakkaille ja Pasilan uuden aseman käyttäjille. - Esimerkiksi kauppakeskuksen katon alueesta tulee pihakansi, joka toimii käytännössä kulkureittinä. Siihen tuodaan viihtyvyyttä viherkattoratkaisulla. Pitkistä takuuaikavaatimuksista ja urakan muusta haasteellisuudesta johtuen, urakoitsijan ammattitaitoa on hyödynnetty detaljisuunnittelussa, Judström mainitsee.

Viherkatoista on esteettisten arvojen lisäksi monenlaisia muita hyötyjä lähiympäristölle. - Viherkatot sitovat sadevettä ja ehkäisevät näin rankkasateiden aiheuttamaa katujen tulvimista, kertoo Icopalin viherkattotuotteista vastaava tuotepäällikkö Mikko Nikander. - Ne myös sitovat pölyä ja tasaavat lämpötilaa rakennuksen sisällä. Maa- ja kasvikerros toimivat siis lämmöneristeen tavoin.  Viherkatot toimivat osaltaan myös varsinaisen vedeneristeen suojana.

Lue lisää Triplasta YIT:n Tripla-sivulta

Lataa painokelpoisia havainnekuvia Triplasta YIT:n kuvapankista

Lue lisää viherkatoista Icopalin viherkattojen tuotesivulta


LISÄTIEDOT:

Aluepäällikkö Mika Karsikas, Icopal Katto Oy, puh: 0400 400 332

Hankintapäällikkö Ulla Judström, YIT Tripla, puh: 040 864 4349

Tuotepäällikkö Mikko Nikander, Icopal Oy, puh: 050 564 2376

 

Tripla tuo Helsinkiin paljon uusia viherkattoja. Katso videolta esimerkkejä Helsingin nykyisistä viherkatoista: