Kattokuntotutkimus

Työturvallisuus on parantunut huimasti, mutta vielä riittää parannettavaa.

Työturvallisuus on parantunut huimasti, mutta vielä riittää parannettavaa

 

”Rapatessa roiskuu” ei riitä onnettomuuksien selitykseksi

Työmailla ummistetaan yhä liian usein silmät epäkohdilta ja ajatellaan, että onnettomuudet kuuluvat rakennusalan luonteeseen. Vakuutusyhtiö Pohjolassa johtavana rakentamisen turvallisuuden asiantuntijana työskennellyt yli-insinööri Jussi Markkanen on seurannut työturvallisuutta suomalaisilla rakennustyömailla yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Vuonna 1972 Jussi Markkanen sai vastavalmistuneena insinöörinä tehtäväkseen työturvallisuusselvityksen laatimisen Merihaan rakennustyömaalla Helsingissä. Merihaan pääurakoitsija oli Helsingin Asuntokeskuskunta Haka, joka halusi selvittää työtapaturmien aiheuttamat kustannukset ja ehkäistä onnettomuuksien syntyä. Hakan tilaama tutkimus oli uraauurtava Suomessa.

Myös putoamisonnettomuuksia ehkäistiin Merihaassa paremmin kuin mitä neljäkymmentä vuotta sitten oli yleensä tapana. Turvallisuusselvityksen jälkeen riskikohteet minimoitiin ja katoille rakennettiin puiset suojakaiteet. Tarvikkeiden heittäminen katoilta maahan kiellettiin ja rakennusten reunustoille määriteltiin turvaetäisyys. Käyttöön otettiin myös verkkokaiteet, jotka estävät isojen tarvikkeiden putoamisen katoilta rakennusaikana.

- Merihaan jälkeen verkkokaiteet unohdettiin pitkäksi aikaa, sillä niitä pidettiin kalliina. Laskin kuitenkin, että kaksi ja puoli käyttökertaa maksoi koko investoinnin takaisin vähentyneinä asennuskuluina ja onnettomuuskustannuksina, Jussi Markkanen kertoo.

 

Hissionnettomuus vahvisti uravalintaa

1970-luvulla rakennustyöntekijöiden työmaavaatetus oli vaatimatonta. Kaikilla oli kypärät, mutta suurin osa käytti työmailla siviilivaatteita ja -kenkiä. Jussi Markkasen laskelmat osoittivat naulaanastumis- ja varvasonnettomuuksia tapahtuvan niin paljon, että englantilaisten turvakenkien hankkiminen oli kannattavaa.  Työntekijät joutuivat kuitenkin itse maksamaan puolet kenkien hinnasta. Turvavaljaiden sijaan käytössä oli lannevöitä, jotka kohdistivat kovan rasituksen vyötärölle.

Lisäkimmokkeen Markkasen uralle toi surullinen hissionnettomuus Merihaan työmaalla talvella 1974. Messuilta vastikään hankittu työmaahissi putosi ja neljä miestä kuoli. Varsinaista syytä ei pystytty selvittämään, mutta todennäköisesti onnettomuuden aiheutti vastaavissa hisseissä ulkomailla jo aiemmin ilmennyt tekninen vika.

- Silloin viimeistään totesin, että en tarvitse tilastoja motivoituakseni työhöni. Tajusin kuinka tärkeää työturvallisuus on joka ikinen päivä, Markkanen muistelee.

 

Muuttuneet suunnitelmat lisäävät onnettomuusriskiä

Suurten yritysten suhtautuminen työmaaturvallisuuteen on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä. Rakennusteollisuus RT:n tavoite on nolla työtapaturmaa vuoteen 2020 mennessä. Tehtävää riittää:

- Pienillä järjestäytymättömillä työmailla ei välttämättä huolehdita työturvallisuudesta mitenkään, tuurilla vain seilataan. Tapaturmissa tuuria on kuitenkin vain lopputulos, kaikki muu on ennalta ehkäistävissä, Jussi Markkanen painottaa.

Ennen uutta työvaihetta on selvitettävä vaaralliset paikat: onko putoamisen, putoavien esineiden tai päällekkäisten työtapahtumien riskiä sekä ovatko työlaitteet ja turvavälineet kunnossa. Tämä on tehtävä paikan päällä työkohteessa.                                                          

Markkasen mukaan noin 70 prosentissa kuolemaan johtaneita onnettomuuksista tapahtumaa edeltää suunnitelmien muutos: työjärjestys on muuttunut ja on tullut kiire.

 

Ongelmatilanteissa kysytään: ”koska tulee valmiiksi?”

Suuri este turvallisuuden paranemiselle on niin sanottu hiljainen hyväksyminen, ajatellaan, että onnettomuudet kuuluvat rakennusalaan.

- Rakennuskohteissa viljellään ”ei kuulu minulle” ja ”aina roiskuu kun rapataan” -tyyppisiä lausahduksia. Niin kauan kuin tällainen kulttuuri jatkuu, ei työpaikoilla voi tapahtua kehitystä, Jussi Markkanen korostaa.

Hiljainen hyväksyminen näkyy erityisesti riskinottona tilanteissa, joissa pyritään nopeuttamaan jonkin työvaiheen loppuun saattamista tai hyväksytään turvallisuusohjeista poikkeaminen kiireen takia. Ongelmatilanteissa kysytään ensimmäiseksi ”koska tulee valmiiksi?”.

- Muutoksen on lähdettävä ylimmästä johdosta ja ulotuttava työpareihin asti. On uskallettava sanoa kaverille ”älä nyt noin tee”, Markkanen toteaa. 

Johanna Lindberg-Naulapää

Onnettomuudet tulevat kalliiksi

Vuonna 1972 Suomessa sattui rakennustyössä 45 541 työtapaturmaa, joista 59 johti kuolemaan. Vuonna 2011 tapaturmia oli 15 000, joista kuudessa seurauksena oli kuolema.

Inhimillisen kärsimyksen lisäksi työmailla sattuneet tapaturmat ovat rakennusliikkeille kalliita. Keskimäärin yksi tapaturma maksaa yhtiölle 8500 euroa.  

Keskimääräisen telinetapaturman kustannukset ovat vielä suuremmat: 15 000 - 30 000 euroa. Samalla summalla saisi 20 - 40 porrastornia käyttöön.

Kuolemantapauksen tai pysyvän invaliditeetin aiheuttamat kustannukset voivat olla satoja tuhansia euroja. 

Icopal Katto Oy on asentanut Merihaassa usean kiinteistön katolle huoltotoimia varten turvavaijerijärjestelmät, jotka muodostuvat kiinnityspisteistä, teräsvaijereista ja niiden käyttämiseen tarvittavista kelkoista. Järjestelmät sisältävät nykäyksenvaimennustekniikan, ja niihin kytkeydytään  säädettävillä turvaköysillä ja turvavaljailla. Betonipalkkiin kiinnitetyn turvajärjestelmän lisäksi käytössä on katon pintarakenteisiin pollarilla kiinnitetty järjestelmä. Sen tekee mahdolliseksi nykäyksenvaimennustekniikka, joka vähentää putoamistilanteessa henkilöön kohdistuvaa kuormitusta ja rasittaa rakenteita vähemmän. Tällöin myös kiinnityspisteiden lujuusvaatimukset ovat pienemmät.